maanantai 31. elokuuta 2015

Ring Five Invitational, Kisaraportti

Viikonloppu vierähti vauhdilla ja Mäntsälän major pelattiin yhdeksän sutijan voimin. Perjantai-iltana hiottiin seuraavien päivien toimintasuunnitelma kuntoon sekä ihailtiin Keegan Productionin jälleen kerran ensiluokkaista editointia viime vuoden Tour Classicin koosteessa.

Kukonlaulun aikaan lauantaina Tiger Kukkonen oli jo ajamassa kohti Hämeenlinnaa työkeikkaa varten. Työpäivä meni golfin parissa, joten sallittakoon tämä. Me muut kokkasimme mulsut sekä peksut ja painelimme kentälle. Pikkurange alle ja tiiboksiin. Joimme perinteiset alkuskumpat ennen avaavia lyöntejä. Jokainen avasi väylälle lukuun ottamatta Kaj J. Choita, jonka avaus löytyi raffin puolelta. Liekö ollut enteilevää tapahtumien kulkua, sillä Choi otti majoreiden historian ensimmäisen viivan korttiin. Väylälle 16 17 lyöntiä ja viimeisellä väylällä sipulikeitto maistui liian katkeralta. Viimeistä 150m ei vaan pystynyt pelaamaan. Choi's for the win oli siis ulkona kisasta. Kärkipaikalla sunnuntain toiselle kierrokselle lähti Sergio Gardio. Watsonin eväsleipien välissä oli cittarin koko leikkeleosasto, mutta ei riittänyt kyyti Gardion vauhtiin.

Kierroksen jälkeen paikalliset herkut nassuun Istanbul-kebabpizzeriasta ja  pääkallopaikalle saunomaan. Suunnitelmissa oli futispelit heti Tigerin tultua takaisin. Nuorempi McIlroy lupautui heittämään meidät kentälle, jotta siirtymisiin menisi mahdollisimman vähän aikaa. Pallopelit osoittautuivat jälleen kerran deal breakereiksi muutamien ystävyyssuhteiden kohdalla, mutta hauskaakin oli ajoittain. Futisten jälkeen kävelimme keskustan läpi takaisin komentokeskukseen, silmäillen samalla menomestoja iltaa ajatellen. Kokkailut hoitelimme huvimajan puolella, pienen nuotion ääressä. Masut täynnä ja kisajuomaa siemaillen suuntasimme yksille paikalliseen grill&bar –tyyliseen kapakkaan. Oikeasti se oli perusräkälä.


Toinen päivä starttasi jälleen aamupalan teolla. Siivosimme asunnon ja lähdimme kentälle. Keli oli oivallinen Ring Five Invitationalin kakkospäivään, mutta pieni sateen kammo jomotti jokaisella sutijalla takaraivossa, vaikka aurinko olikin ylimillään. Itse lähdin melko optimistisin mielin, sillä Forecan ja Ilmatieteenlaitoksen ”ennustukset” on niin sanotusti nähty. Black Flight starttasi 12:30 jäseninään Kaj J. Choi, Keegan Kalaja ja paluun majoreihin tehnyt sekä eaglea ykköspäivänä putannut Didier Scott.

Black Flightin perään lähti klo 12:40 Riku McIlroy, Ramu Singh ja Jukka Armour. Top3 Tiger, Watson ja Gardio lähtivät viimeisinä. Kenttä veti melko hyvin ja allekirjoittaneen peli kulki paremmin kuin koko kesänä. Etuysin jälkeen Esterin takamus ei kuitenkaan kestänyt enempää ja vettä alkoi tulla lievästi sanottuna vitusti. Ukkonen ja salamat eivät auttaneet asiaa. Hetken päästä kenttä lainehti ja huomasimme, että Tour Classic oli keskeytettävä sääolosuhteiden vuoksi. Viimeinen flaittti ehti sutia kahdeksannen väylän loppuun asti, joten siitä tuli kisojen lopetusväylä. Harmillinen loppu, mutta voittaja saatiin silti selville! Kukas muukaan kuin Sergio Gardiohan sen pystin vei. Huikean nousun tehnyt Jukka Armour palkittiin toisella sijalla. Kolmannen sijan jakoi Watson ja Tiger.

Seuraava major onkin jo alle kahden viikon kuluttua. Susiraja Championshipissä on pokaali taas tarjolla, mutta vain yhdelle. Kenelle? Once again, stay tuned.

Riku McIlroy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti