maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tiukka taistelu Heinola Openin voitosta!

Pitkän talven odotus viimein palkittiin, kun kauden ensimmäinen Major pelattiin viime viikonloppuna. Heinola Open järjestettiin jo viidettä kertaa ja on Majorkomitean perinteikkäin turnaus. Tällä kertaa rakas Hopen pelattiin erikoisjärjestelyin. Komitean puheenjohtaja sai erityisluvan pelata lauantain kierros aikaisemmin viikolla työkeikan johdosta. Tiger kiittelikin luottamuksesta ja nakutteli taululle tuloksen lähelle omaa personal bestiä. Näin paineet oli aseteltu poikkeuksellisesti jo ennen viikonloppua! Ilmeisesti kuitenkin talven aikana monen sipuli oli  marinoitunut talven yli erittäin väkeväksi ja ensimmäisen rundin jälkeen Hopenin voitosta oli taistelemassa useampikin soturi.



Seuraava rasti olikin ehkä pahin ja pelottavin asia koko viikonlopun aikana. Nimittäin valmistautuminen Heinola Cityn yöelämään. Komitean pojat ovat koko pitkän talven valmistelleet itseään tätä tulevaa iltaa varten. Salikorttien määrä yhteisössä kasvoi talven aikana liki 100%:lla ja osa harjoitteli jopa juoksua koko pitkän kevään. Harjoittelu ei tässäkään osoittautunut turhaksi, sillä illasta selvittiin vihdoin puhtain paperein! Ilta koki jopa yllättävän käänteen, kun saimme todistaa ihka aitoa epävirallisen Karaokemestarin tapaamista keskustan pizzeriassa klo 02.30, kun tämä sankaritar oli Vantaalta saapunut juhlimaan voittoaan Heinolaan?!

Watsonin Eagle paikka, kylmä kaveri, kun upotti!


Sunnuntaina finaalikierros starttasi puolen päivänä aikaan, kun Black Flight sai pallot "ilmaan". Kaj J. Choi ilmoitti astuvansa mukaan kilpailuun tekemällä toiselle väylälle pörön, mutta Keegan oli sitä mieltä, että Choilla ei ole asiaa podiumille. Keegan oli mukavassa par-junassa ja Tigerin & Gardion oli myös kiristettävä tahtia. Pelin taso oli todella kovaa aika ajoittain ja pahoinvoiva Ramu Singh ilmoittikin halustaan olla mieluumin kotona viltin alla kuin kisaamasta voitosta. Koko kisan voitto oli tässä vaiheessa enää siis vain kolmen kauppa. Peli ei ollut selvä, siellä missä Keegan teki parin oli Tigerin tehtävä birdiet ja jostain syystä Tiger ne taikoi. Kentällä nähtiin muutenkin upea suoritus kun Watson avasi par 4:lla greenille ja upotti 5metrisen Eetulintusen! Tämä olikin majoreissa historian ensimmäinen, onnittelut Watsonille! Hämmästyttävää, että kisa ei ratkennut oikeastaan, muuta kuin vasta viimeisellä väylällä ja Tiger palasi majorvoittojen tielle reilu vuoden tauon jälkeen. Tiger kiittelikin erittäin kovasta tasosta ja kirittäjistä Sergiota & Keegania, jotka molemmat olisivat omalla pelillään voineet seistä voittajina 36 reiän jälkeen. Heinola Open siis oli kova tasoisin Major tähän mennessä. Kaikki pelaajat olivat ennätyslähellä toisistaan. Tästä onkin mielenkiintoista jatkaa kohti tätä upeaa Kolokesää!

1. Tiger K. 2. Keegan K. 3. Sergio G.

Hopenin kolme kovaa:

1. Tigerin paluu podiumille surullisen viime kauden jälkeen
2. Jere Watsonin upea Eetu Cooken väylällä #13
3. Keeganin huikea back-to-back 95! Mies on hilannut itsensä taistelemaan jokaisesta majorvoitosta!

Seuraava Masters pelataan jo heinäkuun puolella Kotkan Meripäivien aikaan. Varaa lippusi jo nyt.. Meripäiville siis. Soutern Masters liput myytiin loppuun jo vuoden alusta..

/ Tiger K.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Heinola Open 2015 ennakko

”Vasemmalle. Eiku toiselle vasemmalle! Siis toi..eiku toi mänty se oli. Oon satavarma että täällä se on.. Ehkä tuolla kannon alla.. F*#@!!” Ei, edellinen lause ei liity viattoman virkamiehen puutarhassa käyskenteleviin, poliisipukuihin sonnustautuneiden miesten suorittamiin kotietsintöihin vaan – hyvät naiset ja herrat, kyse on jostain ihan muusta. Ulkopuoliselle tuo vapisevilta ja hyvin kosteutetuilta huulilta lähtenyt lausahdus saattaa kuulostaa epätoivoiselta, mutta komitealaiset kuulevat siinä uskoa ja toivoa. Se on merkki kesästä.              

Tynnyrihuumejuttuakin suuremman mediahuomion saanut the Heinola Open on taas täällä. Tämä kulttuurin ja suvaitsevaisuuden kehto odottaa taas majorkomitealaisia nyrkit ojossa kuin huonon tapakasvatuksen saanut moottoripyöräjengiläinen.

Vaikka sapattiaan viettävä verinen enkeli ei tänä vuonna osallistukaan, ei voi tämän vuoden vuoden pokaalin kuittaamista pitää läpihuutojuttuna. Erityiskohtelua nauttiva puheenjohtajamme kävi jo paukuttamassa ennätystuloksensa valvovie… eikun hetkinen, niin valvovia silmiä ei ollut. Tämän kuitenkin hyväksymme Tigerille ja me muut koitamme päästä edes omalle tasollemme.


Majorkomitealaiseen tyyliin kuitenkin kaikki on mahdollista. Ei ole pois suljettua laikaankaan, että jopa itse Tiger valahtaa sinne pahamaineiseen Black Flightiin. Tämän parempaa ennakkoasetelmaa ei ole Majoreissa nähty, paineita jaetaan jo ennen kisaviikonloppua.



Muista seurata viikonlopun tapahtumia eri tuuteista #roadtoheinola #hopen15. Lisäksi livescoret gamebookissa.


Tsemppii peleihin,


Cabrera o Choi