torstai 28. toukokuuta 2015

Puheenjohtajan ROAST - Keegan!

Heinola Open alkaa olemaan lähellä, reilu kahden viikon päässä. Bongasimme Keeganin Karelia golfin tiiboksista ja mies ehtikin lyöntiharjoitusten ohella vastata muutamaan kysymykseen.

Hoi Keegan, Heinola Openiin reippaasti alle kuukaus, onko harjottelu jo käynnissä?

Hoi hoi! Kauden 2015 teemana on herkkyys. Tarkemmin sanottuna käsien herkkyys ja harjoiteltu on koko kevät! Käsirasvapurkkia on pumpattu Sergio Gardion opeilla: lämmittely, suoritus, lepo. Heinolassa tullaan näkemään kaikkien aikojen liukkain ja pehmeäkätisin Keegan ja uskon vahvasti top 5 sijoitukseen.

Viime kausi oli osaltasi nousujohteinen ja teit mm. oman henkilökohtaisen lyöntiennätyksen. Meinaatko jatkaa samaa kehitystä tulevalla kaudella?

Paikallaan pysyminen on taaksepäin menemistä, joten ehdottomasti pyritään kehittymään tälläkin kaudella. Tänä vuonna olen poikkeuksellisessa tilantessa, kun ei ole tarvetta joka keväiselle täydelliselle svingiremontille. Tarve on ainoastaan tukkaremontille, mutta nykyisillä parturihinnoilla annan takatukan vielä kasvaa.

Minkälaisia muita odotuksia tulevalta kaudelta sinulla on? Entä tavoitteet?

Toivoisin, että kausi 2015 muistetaan hyvistä keleistä ja tasaisista skaboista. Odotan itseltäni lisää satasen alituksia ja kypsää peliä. Jälkimmäistä tuskin tullaan näkemään.

Tavoitteeni on tänä vuonna välttää jokaisessa skabassa Black flight. Sen lisäksi tavoitteena on vähintään kahdessa skabassa top 3. En tiedä, olenko vielä valmis voittamaan. Tavoitteeni on myös saada kerrankin jalkani ruskettumaan ja nostaa penkistä 70kg.


Myit kuulemma Riku McIlroylle draiverisi. Kai kerroit, että sillä lyödään hookia ihan huolella?

Kerroin rehellisesti, että sillä draiverilla pystyy lyömään mitä tahansa. Hookkii, roottorii, feidii, slaissii, kynttilöitä, duffeja.. Mitä tahansa. Kenties haasteellisin pikku kikka nähtiin viime vuonna Peuramaalla, kun löin pallon kohdesuunnasta lähes 90 astetta vasemmalle eli selkäni taakse.

Pakollinen majorvoittajaveikkaus: (lyhyet perustelut)

Heinola Open:
Ramu Singh - muiden vielä selitellessä talvikunnostaan, Ramu nakuttelee perusvarmalla pelillään selkeään voittoon.

Southern Masters: Jere Watson - koko heinäkuun levännyt ja lomaansa lähipelialueella kuluttanut Watson nousee legendojen joukkoon tiukassa taistelussa kisaisäntä Gardiota vastaan.

Tour Classic: Kaj J. Choi - elokuussa Choi alkaa jo kyllästymään vahvaan siideriin ja tämä näkyy välittömästi kentällä. Uskoisin, että pytystä taistelee myös Tiger ja Lex.

Susiraja Championships: Keegan Kalaja - Tahko on aina ollut itselleni vahva kenttä. Vai ovatko muut tässä vaiheessa kautta jo liian väsyneitä?

Teillä on kovat betsit aina Watsonin kanssa, avaappas kansalle tuota teidän life long vetoa? Jos voitat Watsonin kerrankin niin..?

Kyse on tasoituksesta. Jos tasoitukseni laskee alle Watsonin, on hän velkaa minulle 1000e, joka käytetään yhteiseen kivaan. Muistaakseni aikaa suorittamiseen oli jotain 50 vuotta, hahah.

Onko muita vetoja tälle kaudelle?

Neljä vuorokautta sitten lyöty nuuska/tupakka totaalikielto, jonka vaikutuksesta narskuttelen hampaitani yhteen tälläkin hetkellä.


Hypoteettinen kysymys: Pelaat toista kierrosta Majoria, lipulle matkaa 70m, johdat kisaa neljän (4) lyönnin turvin, mutta sun ja greenin välissä on 50m pitkä ja leveä vesieste, mitä teet?

Yli vaan ja lippua kohden! Todennäköisesti otan bägistäni 50 asteiseni ja lyön kovaa, mutta en täysillä. Katson loppuasennossa lyöntini loppuun ja pallon pysähdyttyä lipun viereen nostan mailan ilmaan ja heilutan lippistä yleisölle. Tap in ja nimi pokaaliin.

Tulevan kauden kolme kovaa?

1. Skabat: aurinko, bisse ja frendit
2. Uusi draiveri
3. Ruskettuneet pohkeet




Kiitos Keegan ja hyviä lyöntejä kolokesälle15!

perjantai 15. toukokuuta 2015

tiistai 5. toukokuuta 2015

Puheenjohtajan roast - Choi

Roast saa kolmannen osansa ja ääneen pääsee kenties äänekkäin kaveri Komiteassa. Kaveri ei esittelyjä sen enempää kaipaaa. Hyvä naiset ja pojat, Choibacca!



Terve Choi, tuttua tutumpi kysymys, miten talvi sujui?

Talvi on mennyt aika mukavasti. Koulun penkillä ja himassa mahaa kasvatellen, mä haistoin hyvissä ajoin tän "Dad Bod" trendin. Huomasin, että pelkästään noilla "kuin italialaisilla" - lätyillä ei tuu ihan parasta faijamahaa, pitää siin välissä vetää myös bisseä ja jäätelöä. Näissä oon onnistunu todella hyvin.


Olet kuluttanut Kolin lumia monet kaudet, mutta nyt oli viimeinen? Miten meinaat selvitä etelän lämmössä?

Täytyy myöntää, että vähän jännittää. Ehkä nyt ei jää muuta vaihtoehtoa kuin golfata paljon. Pitää jollain saada korvattua Kolin jättämä aukko. Mutta onhan se hauska muuttaa vihdoin pois täältä JTownista, aikansa kutakin.



Mitä odotuksia tulevalta kolokesältä15? Mennäänkö täysin laba augi?

Aurinkoisia päiviä ja paljon Henkkaa. Tällä hetkellä vähän pelottaa noilla wedgeillä työstäminen, eli saa nähdä miten auki sitä labaa uskaltaa vääntää.



Taidat myös olla ensimmäinen tästä porukasta, joka on kerennyt golfkentille, annoitko naisten voittaa vai eikö muuten vain sujunut?

Joo, pari rundia käynyt jo kiertämässä. Ei se ihan mitään herkkua tosiaan ollut, pelillisesti ainakaan. Enkä ainakaan myönnä, että olisin hävinnyt kellekään. Ja tosiaan ne wedget tuntuu ihan kamalilta käsissä.


Moni lukija on kysellyt sun tyylistä kentällä. Kaikkia tuntuu kiinnostavan mikä on sun inspiraation lähde? Miksi ne kaulukset pysyvät pystyssä?

Hahaha! Ian Poulter ja John Daly. Välillä osuu ja välillä ei. Aika paljon luen uusimmista golftrendeistä ja tietenkin selailen kaikki muotiblogit läpi. Mulla on aina aika hyvä kuva siitä, millaisia golfvaatteita ostan. Yleensä vaan kun pääsen kentälle asti, ne muodikkaimmat asusteet on muuttuneet pizzakuskin muotoon. Siitä oon kuitenkin todella onnellinen, että olen onnistunu pysymään erossa niistä Gardion käyttämistä taksikuskihousuista. Kauluksista sen verran, että mä en vaan tykkää noista polopaitojen matalista taitetuista kauluksista. Korkeat kaulukset herättelee sitä mun sisäistä monarkkia.


Voitit viimiset kaksi Majoria, voitatko myös seuraava(n/t)?

Mä ajattelin nappaa ainakin nää kaks seuraavaa. Heinolasta ja Kotkasta multa puuttuu ne voitot vielä. Olisi todella kiva ottaa se Tiger-tyylinen Grand Slam. Toisaalta kun mietin asiaa, niin onhan se vähän surullista jos mä ne voitan. Tykkään tottakai voittamisesta, mutta ei se -95 olisi tuntunut niin hyvältä jos ois voitettu jo pari kertaa pohjalle.



Pakollinen Majorvoittajaveikkaus (ja lyhyet perustelut)


Heinola Open: Mä, mun suosikkimajor ja voitto puuttuu vielä.

Southern Masters: Mä. Kotkassa on ollu aina pirun takkusta, mut tänä vuonna oon valmis.

Tour Classic: Watson. Jore rakastaa kuulemma salaa kehävitosta ja mä vähän uskon, että Jeren kotiasiat on nyt siinä kunnossa, että pää kestää voittoon asti.

Susiraja Championships: Keegan. Jyrkän peli näytti kivalta jo viime kesänä. Loppukesälle jo saattaa päästä kisakuntoon varsinkin kun meinaa kuulemma täällä Susirajalla viettää koko kesän.


Kauden kolme kovaa?

1.  Lahden motari ennen ekaa majoria laittaa aina kesän käyntiin
2.  K-U-L-L-I matsit, luulen, että nää on tullu jäädäkseen.
3. Meikän Career Grand Slam
(4.) Mitkä ne futiskarkelot on?