torstai 13. kesäkuuta 2013

Sateenkaaria, salamoita ja kolme pöröä



SWE
Lähdettiin eilen Jyrkin kanssa El General Trenadoille (kenraaliharjoitus) Peuramaan Porkkalaan katsastamaan kisakunto viikonloppuna koittavaa kauden ensimmäistä Majoria varten. Jos kierroksesta haluaa antaa positiivisen kuvan sanon "tein enemmän pöröjä ku koskaan ja Jyrki rikkoi oman ennätyksensä viidellä lyönnillä", mutta koko totuushan ei ole ihan tässä...

Golfin pelaaminen sateessa on taitolaji, se tuli taas huomattua eilen kantapään kautta. Ideaaliolosuhteissa toimivat kikat sai eilen unohtaa kun vettä tuli kierroksen aikana noin 90cm ja ajoittain pelkäsin hukkuvani. Ukkonenkin keskeytti kierroksen toviksi kolmannelle väylälle. Pitkä kierros oli taattu. Märällä kentällä pelaaminen vaatii omanlaista keskittymistä ja lyönnin muokkaamista. Itse kun tykkään lyödä aikamoista divottia niin eilisillä divoteilla olisi laittanut siirtonurmen pienen rivitalon takapihalle. Olisi varmaan pitänyt kerätä nurmet mukaan ja ihan huvikseen kokeilla. Vaikka olosuhteet olivat todella kosteat ja haastavat niin pelillisiä oivalluksia koettiin puolin ja toisin. Lyhykäisyydessään luottamus omaan peliin on tällä hetkellä Huipussa ja Heinola Openiin Pöröjahdin pojat lähtevät Täysillä. Kirjoitushetkellä tiiaukseen on tasan 50 pitkää tuntia.

-Jere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti