torstai 18. huhtikuuta 2013

Tigerin Kausiennakko 2013 (vieraskynä)

U.S. Masters -kisastudio ja kevään ensimmäiset vesisateet, jotka toivottavasti sulattavat loput lumet maankamaralta. Tässä kaksi hyvää syytä kirjoittaa pieni kausiennakko. Kolokuume on nimittäin tällä hetkellä aika maksimeissa.

Viime kesänä saimme ehkä parhaan idean ikinä. Juuri näihin aikoihin viime vuonna todennäköisesti kostean illan seurauksena ja unelmakierroksista unelmoidessamme tuli mieleen, että mitä jos kaveriporukalla laitetaan pystyyn omat Majorit. Näin sai alkunsa Majorkomitea! Tarkoituksena yksinkertaisesti koota kaveriporukka kasaan viikonlopuksi ja pelata pari rundia koloa kisailun merkeissä. Ollessani idean yksi pääarkkitehdeistä parasta on ollut huomata, että innostus ei ole talven aikana laantunut ollenkaan, päinvastoin. Tänä kesänä saimme kasvatettua Majoreiden määrää yhdellä, joten se on nyt ammattilaisten virallinen neljä. Spekulointia on ehditty käymään talven mittaan yllin kyllin siitä, kuka voittaa ja kuka lyö helteille. 



Lähtökohdat ovat tulevalle kaudelle mitä parhaimmat, sillä viime kaudella jokaiselle majorille löytyi eri voittaja, joiden päänahkoja me muut nyt himoitsemme. Etukäteen on mahdotonta sanoa, kuka tulee noita viikonloppuja harjaamaan, sillä meidän kohdalla kyse on todellakin päivänkunnosta. Tulokset ainakin viime vuonna heittelivät aina 86 lyönnistä 120 lyönnin tienoille. Tässä porukassa kaikki on mahdollista - vaikkapa Casinonrannan venejatkoille asti.




Tästä porukasta huokuu selvästi myös se pikkupoika ja ”pojat on poikia”- fiilis. Kaikki varmaan muistaa, kun ala-asteikäisinä pihalätkäpeleissä oltiin joku änäritähti. Kuka oli Selänne, kuka Jagr jne. Sama homma on löydetty nyt ”aikuisemmalla” iällä uudestaan. Jokainen on (tietenkin) kehitellyt itselleen PGA-nimen. Homma toimii yksinkertaisesti, niin että tulee yhdistellä omaa sekä yhden ammattilaispelaajan nimeä. Parhaita esimerkkejä löytyy muun muassa Kaj. J. Choi, Riku McIlroy ja Didier Scott.  

Leaderboard

Henkilökohtaisesti en oikein tiedä mitä odotan kaudelta. Taitaa tulla ensimmäinen kausi ilman vuokrapelioikeutta, joka voi ainakin hieman laskea kierrettyjen kierroksien määrää. Toisaalta, jos nyt kerrankin viettäisi muutaman tunnin enemmän viikossa rangella. Suurimpaan muutokseen tulevalla kaudella on syynä kuitenkin pieni betsi, jonka löimme pienellä porukalla. Tarkoituksena on pelata koko kesä lyöntipeliä ja palauttaa jok’ikinen kortti. Hauska nähdä missä tasoitus viilettää syksyllä, ja nyt jokainen kierros tullaan pelaamaan keskittyneemmin. Asetankin nyt julkisesti tavoitteeksi tiputtaa tasurin alle 12.5, sen ollessa nyt 15.2. Voi olla, että tiukkaa tekee. Se jää nähtäväksi. 

Mutta pidemmittä puheitta, otetaan katsaus miehiin pöröjahdin takana. Herrat JL ja JK omaavat hieman erilaiset golftaustat. Toinen kavereista on pelannut monta kesää ja hieronut swingiänsä lukuisia tunteja. Toinen puolestaan on pelannut golfia vasta pari kesää ja senkin pää pilvissä. Yhteistä kavereilla on kuitenkin kova palo ja intohimo lajia kohtaan. Asetelman voi helpostikin nähdä David & Goljatin valossa. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita kumpi on pystynyt hilaamaan tasurinsa alemmas. Hauskinta tässä kuitenkin on se, että meidän oma David on luvannut voittaa tällä kaudella Goljatin lyöntipelissä ilman minkään sortin tasoituksia. Säännöt on sovittu, niin että jos David voittaa Goljatin yhdenkin kerran tulevalla kaudella hän voittaa betsin. Hauska nähdä mitä kesä tuo tullessaan, sillä molemmat vannovat, että pääasia on kuitenkin pitää vain hauskaa. En tiedä miten tämä tulee päättymään etukäteen, mutta haaste on kova. Voisi helposti kuvitella, että David ei tätä vetoa voita, mutta toisaalta kesään mahtuu monen monta kierrosta ja golf noh.. se on golfia. Toivon vain, että tuo pilke säilyy koko kesän poikien silmäkulmissa… sillä panoshan on se normi 100€.

Vaikka tätä kirjoittaessani laskeskelin, että ensimmäiseen Majoriin Heinola Openiin on jäljellä alle 60 päivää, niin silti eniten yöunia vie se, koska saan pelata sen ensimmäisen kierroksen tällä kaudella. Ainoa varma asia on se, että täältä tullaan kebab rullaa…



-Pöröjahdin vieraskynä, Tiger K.

2 kommenttia:

  1. när kommer mera material?

    VastaaPoista
  2. Nii just. Koska? Haluun lukea lisää kolojuttuja, mut en kalajuttuja.

    VastaaPoista